2013 Kunniamaininta 3

Muuttuva kieli muuttuvassa maailmassa

Mieliimme on juurtunut mantra, jonka opettaminen on aloitettu lapsuudesta asti: tämä kieli, oma ihana suomen kielemme, on kyllä vaikea, mutta ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Sen oppiminen on velvollisuus. Ympärillä oleva maailma haastaa nämä ajatukset. Maailmassa, jossa valtakielet ovat englanti ja kiina, pienelle suomelle on vaikeaa nähdä mitään sijaa. Onko kielellämme tulevaisuutta?

Suomen kielen asema, sellaisena kuin se nykyisin on, ei ole saavutettu noin vain. Ruotsin kielen valta-aikana suomen kielellä ei ollut käytännössä muuta merkitystä kuin kansan puhekielenä. Snellmanin ja muiden suomen kieltä edistäneiden fennomaanien työn tuloksena kieltä kehitettiin ja sen asemaa kohennettiin. Työn hedelmänä oli keisari Aleksanteri II:n vuonna 1863 antama kieliasetus, joka nosti suomen kielen lähes yhdenvertaiseen asemaan ruotsin kanssa. Eikä työ siihen loppunut. 1860-luvulta tähän päivään on mahtunut monta pienempää ja suurempaa taistoa suomen kielen puolesta, jotta voimme nyt mennä minne tahansa maassamme ja asioida suomeksi.

Taisteluista huolimatta suomen kielen asema murentuu nyky-yhteiskunnassa. Maahan virtaavat vieraskieliset vaikutteet eivät tietenkään ole läpeensä pahoja, ne tuovat uusia raikkaita tuulia, jotka ovat myös toivottuja. Olemmeko kuitenkin hypänneet muutoksen aalloille liian täysvaltaisesti? Kuuntelemme vieraskielistä musiikkia, katsomme vieraskielisiä elokuvia ja televisio-ohjelmia, kommunikoimme internetissä vieraalla kielellä. Jos työympäristökin kannustaa toimimaan muulla kielellä kuin suomella, ei ole ihme, että suomen kielen merkitys omasta elämästä katoaa. Ja mitä useamman yksilön elämästä oma kielemme katoaa, sitä todennäköisemmin suomen kielen asema taantuu takaisin 1800-luvulle.

Samaan aikaan kun kantasuomalaiset luopuvat kielestään vapaaehtoisesti, maahan muuttaneet tarttuvat omaan äidinkieleensä tiukasti, eivätkä välttämättä opi suomea ollenkaan. Maahanmuuttajaperheen lapsena olen tavannut ihmisiä, tuttavaperheistä, joiden kosketuspinta suomeen on lähes olematon. Töissä tarvitaan suomen kieltä, mutta vapaa-ajalla ei, silloin kommunikoidaan omalla äidinkielellä. Esimerkiksi venäjänkielisiä on Suomessa nykyään niin paljon, että venäjänkielisiä palveluita on syntynyt runsaasti. Jos perheen lapselle puhutaan kotona venäjää ja hänet laitetaan venäjänkieliseen päiväkotiin, suomi astuu kuvioon vasta alakoulussa. Se voi olla liian myöhään. Toisen polven uussuomalaisille suomen oppiminen ei ole enää automaatio.

Voi tietenkin kysyä, mitä järkeä on vastustaa muutosta. Globalisaatio muuttaa maapalloa pienemmäksi, ja luonnollisesti pienten kielten asema huononee. Kieli mikä kieli, kunhan voimme kommunikoida keskenämme. Välillä suomen kielen puolustajien toiminta näyttää tosiaan tuulimyllyjä vastaan taistelulta: toiminnalta, jonka tarkoitus ja päämäärä ovat turhia, ajanhukkaa. Hyväksymällä muutoksen voisimme kohdistaa voimavaramme vanhan kielen säilyttämisestä uuden, kansainvälisen kielen oppimiseen ja selviytyisimme muutoksesta voittajina.

Suomen kielen ylistämispuheissa on kuitenkin ainakin ripaus totuutta: kielemme on ainutlaatuinen. Se on kehittynyt kuvastamaan asioita ja ilmiöitä, joita kohtaamme juuri täällä, Suomessa. Se, että suomen kielessä on lukematon määrä sanoja lumelle, sen erilaisille ilmenemismuodoille, kertoo meistä kansakuntana jotain, mitä globalisaatio ei voi pyyhkiä pois.

En olisi ehkä koskaan oppinut ymmärtämään Suomea ja suomalaisia, jos en olisi oppinut suomea kunnolla. Vanhempani näkivät vaivaa: he puhuivat minulle suomea omien kieliensä lomassa ja pyrkivät löytämään minulle suomenkielisiä kavereita. On ihmeellistä kuinka helposti kielen voi oppia, jos sitä kuulee ympärillään jatkuvasti. Kouluun mennessä olin kielen suhteen täysin samalla tasolla kuin muut. Onneksi, sillä tärkeimmät asiat ilmaistaan usein rivien välissä. Näitä asioita ei voi havaita, ellei tunne kieltä tarpeeksi.

Suomalainen kulttuuri olisi varmasti muotoutunut erilaiseksi, jos sitä olisi luotu muulla kuin suomen kielellä. Suomenkielinen kirjallisuus on ilmiselvä esimerkki, mutta myös muunlainen kulttuuri on varmasti hakenut muotoaan kielen kautta. Tapamme keskustella on hyvin omaleimainen muihin kulttuureihin nähden. Kieli kertoo paljon siitä, minkälainen yhteiskuntamme on. Suomessa ihmisten varallisuuserot ovat pitkään olleet suhteellisen pieniä ja yhteiskunnasta on pyritty rakentamaan mahdollisimman tasa-arvoinen. Siksi keskustelun kieli on erilainen verrattuna esimerkiksi Englantiin, jossa kieli kantelee heti keskustelijan yhteiskuntaluokan.

Suomen kielen aseman hiipuminen kertoo jonkinlaisesta kriisistä. Jos suomen kieli on kehittynyt kuvastamaan suomalaisen ihmisen ajatuksia, ehkä suomalainen on muuttunut niin paljon, että kielemme ei enää pysty hahmottamaan sitä maailmaa, jossa elämme ja josta ajatuksemme kumpuavat.

Vaikka suomi on minulle ykköskieli, niin opinnoissa, töissä kuin vapaa-ajalla, joskus en vain kykene ilmaisemaan asioita tarpeeksi hyvin vain suomeksi. Joudun muokkaamaan vanhoja sanoja ja keksimään uusia muiden kielten sanojen pohjalta. Enkä ole yksin. Ihmiset poliitikoista tiedemiehiin käyttävät kieltä, jota ei aina suomeksi tunnistaisi. Yliopistoissakin käytetään jatkuvasti vähemmän suomea opetus- ja tutkimuskielenä, englanniksi ilmiöitä on helpompi käsitellä.

Onneksi kieli on kameleontti. Vaikka sen määrittelemiseksi on koottu sanakirjoja ja kielioppisääntöjä, se muuttuu jatkuvasti. Kriisin voittamiseksi tarvitaan ehkä vain aikaa. Maailman muutos on tapahtunut niin nopeasti, ettei kieli ole vielä ehtinyt muuttua mukana. Hyviä merkkejä näkyy jo. Nuoret puhuvat suomea muuttamalla sitä omanlaisekseen anglismeilla ja muilla lainasanoilla. Näihin muutoksiin ei kuitenkaan suhtauduta hyväksyvästi, vaan ne pyritään kitkemään vetoamalla suomen kielen puhtauteen. Ajan lisäksi tarvitaan näköjään aimo annos rohkeutta heittää vanhat puhtauden ajatukset romukoppaan.

Oma kieli on merkityksellinen asia, ja sen pelastamiseksi meidän on opittava ajattelemaan uudella tavalla. Ääripäihin tarttuminen, oikeaoppisen suomen kielen säilyttäminen tai suomen täysmittainen hylkääminen, ei palvele ketään eikä mitään, varsinkaan kieltämme. Tämän sukupolven lapset ja nuoret ovat syntyneet maailmaan, jossa kansainvälisyys on itseisarvo. Jotta suomen kielellä olisi heidän elämässään sija, meidän tulisi auttaa heitä löytämään uudenlainen uusiutuva suomi, jolla he pystyisivät ilmaisemaan itseään. Jos suomen kieli on meille tärkeä, sen eteen pitää nähdä vaivaa.