2019 Palkinto 3

Ilona Vuorensola

Euroopassa asiat ovat paremmin kuin koskaan, vaikkei siltä tunnukaan

Vielä nykypäivänäkin haaveillaan paluusta entiseen aikaan, menneisyyteen, jossa asiat olivat nykyistä paremmin. Todetaan, että kyllä aikaisemmin nämäkin asiat olivat paremmin. Näin haikaillaan takaisin niin sanottuun kultaiseen menneisyyteen, aikaan, jolloin nykyisiä ongelmia ei ollut edes näköpiirissä ja eläminen oli nykyistä helpompaa ja rattoisampaa. Olenkin usein pohtinut, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan asioiden olleen aikaisemmin paremmin. Nimittäin todellisuudessa mitään tällaista kultaista aikakautta ei ole olemassakaan; on vain olemassa muistoja, jotka aika kultaa. Vastaavaa käytöstä tapahtuu koko Euroopan tasolla, ja usein kohteena on itse Euroopan unioni.
Käsitys siitä, että Euroopan historiassa olisi ollut jokin kultainen, nykyhetkeä parempi aikakausi on vähintäänkin nurinkurinen. Tämä ilmenee Ina Sokolskan kirjoittamasta tietopakettista Euroopan yhdentymisen historia (www.europarl.europa.eu/euroopan-yhdentymisen-historia 4./5.2019), joka kuvaa EU:n yhdentymiskehityksen vaiheita. Jos esimerkiksi lähtee pohtimaan EU:n (silloisen Ehtyn, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön) syntytilannetta, huomaa, että Euroopan tilanne oli tällöin lähes jokaisella mittarilla nykyistä ongelmallisempi. Sokolska kuvaa tietopaketissaan, kuinka Ehty vuonna 1951 syntyi tilanteessa, jossa toisen maailmansodan aikaansaama tuho sekä idän ja lännen välisen vastakkainasettelun jatkuva uhka tekivät Ranskan ja Saksan välisestä sovinnosta elintärkeän päämäärän. Yhdentymistä edeltäneeseen koko mannerta järisyttäneeseen sotaan verrattuna nykyongelmat tuntuvat pieniltä.
Verrattuna oikeastaan mihin tahansa aikaan millä tahansa mittarilla asiat ovat Euroopassa nyt entistä paremmin. Elintaso ja elämänlaatu ovat Euroopassa korkeampia, tasa-arvo toteutuu laajemmin ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisesta läntisessä Euroopassa voi olla varma. Myös tieteen kehitys on mahdollistanut muun muassa tiedonkulun kiihtymisen sellaisiin nopeuksiin, joista 1960-luvun internetin keksijät eivät olisi edes osanneet unelmoida. Lääketiedekin on kehittynyt niin pitkälle, ettei kuolinsyyksi riitä enää vain vanhuus. Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta, suuret massat uskovat Euroopassa asioiden olleen paremmin aikaisemmin ja lankeavat populistisiin lupauksiin maan kunnian palauttamisesta entiselleen.
Yksi perustavanlaatuinen syy sille, miksi ihmiset uskovat asioiden olleen Euroopassa paremmin aikaisemmin, on ajan tapa kullata muistot. Monet meidänkin vanhemmistamme muistelevat lämpimästi omia karttakeppiä heiluttaneita opettajiaan ja moittivat, kuinka nykyajan kouluissa ei ole enää minkäänlaista kuria ja kuinka lapset eivät opi elämän realiteetteja. Nostalgia onkin syy siihen, miksi uskotaan niin sanottuja ajan kultaamia muistoja. Menneisyydestä nostetaan esiin vain hyvät puolet, kuten avioerojen nykyistä pienempi määrä, mutta jätetään täysin huomiotta asian kääntöpuoli, eli naisen alisteinen asema.
Ihmisen tunteet ja tuntemukset ovatkin hyvin suuri osa siitä, millaisena ihminen näkee yhteiskunnan. Varsinkin, jos ihminen kokee oman elämäntapansa uhatuksi, on helppo turvautua menneisyyden haikailuun. Esimerkiksi monelle niin sanotulle “vanhan kansan edustajalle” voi olla vaikeaa löytää paikka muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa sosiaalinen media ottaa valtaa. Jokapäiväisessä elämässä nousee esiin monia itselle täysin uusia asioita, kuten transsukupuoliset tai erilaiset seksuaaliset suuntaukset. Samaan aikaan mediassa hyökätään monia itselle tärkeitä asioita kohtaan, kuten lihansyöntiä tai autoilua. Näin ihminen voi helposti menettää uskonsa nyky-yhteiskuntaan ja alkaa toivoa yksinkertaisempaa aikaa, jolloin miehet olivat miehiä ja masennusta hoidettiin sanomalla “kokoa itsesi”
Toki nykyistä Eurooppaa ja sen yhtenevyyttä ovat suoraan horjuttaneet monet lähimenneisyydessä tapahtuneet asiat, jotka luovat pohjaa menneisyyteen haikailulle. Esimerkiksi Euroopan unionissa 2000-luvun alun keskinäisen luottamuksen ja edistysuskon aika päättyi jyrkästi vuoden 2008 finanssikriisiin ja sitä seuranneeseen eurokriisiin ja taloudelliseen romahdukseen. Tämä johti hyvinvointipalveluiden leikkaamiseen ja työttömyyden kasvuun ympäri Eurooppaa, mikä luonnollisesti aiheuttaa katkeruutta kansan keskuudessa. Yleisestikin Euroopassa EU:n tekemä politiikka saa paljon kritiikkiä osakseen: joko direktiivejä ja asetuksia on liikaa, ja ne vaikeuttavat ihmisten elämää, tai niitä on liian vähän ja niiden vaikutukset ovat liian pienet. Esimerkiksi EU:n ilmastopolitiikkaa haukutaan riittämättömäksi, samalla kun pelotellaan yhteisen maahanmuuttopolitiikan vaarantavan Euroopan maiden yhtenäisyyden ja lisäävän radikalisoitumista ja terrorismia Euroopassa. Jokainen asia, jonka voi nähdä olevan huonosti nyky-yhteiskunnassa laitetaankin EU:n syyksi. Nykypäivänä poliittisessa keskustelussa käytetään hyväksi ihmisten kaipuuta menneeseen aikaan, mikä näkyy esimerkiksi menneisyyttä hyödyntävissä lausahduksissa, kuten Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaalislogan “Make America great again” tai perussuomalaisten puolueohjelmasta löytyvä lausahdus “hyvinvointivaltio takaisin”. Tällaiset vastaavat ympäripyöreät lupaukset vetoavat ihmisten tunteisiin, ja vaikka ne ovatkin hyvin mitäänsanomattomia, ne vetoavat äänestäjiin. Samaa ilmiötä pohtii Jukka Holmberg artikkelissaan Riippumaton media takaa demokratian (Medialiitto 1.1.2017). Holmberg tuo tekstissään esiin, kuinka merkittävä osa kansalaisista uskoo siihen, minkä haluaa olevan totta.
Britannian päätöksen EU-erosta voi nähdä yhtenä suorana esimerkkinä siitä, mitä kaipuu menneeseen voi saada massat tekemään. Media ja valeuutiset saivat Isossa-Britanniassa ihmisten mieliin asenteen, jossa EU estää Britanniaa palaamaan loistokkaaksi, maailmaa johtavaksi suurvallaksi. EU-eroa ajavien vaalislogan kuuluikin: “Take back the power.” Britannian EU-erossa onkin pitkälti kyse siitä, että halutaan palata aikaan ennen EU:ta, jolloin Britannia pystyi itsenäisesti toimimaan vaikuttajana maailmanpolitiikassa ja päättämään täysin omasta sisäpolitiikastaan.
Koska kansalaiset kokivat oman asemansa heikoksi globalisoituvassa maailmassa, halusivat he uskoa median maalaamia valhekuvia, ja näin päätös EU-erosta syntyi. Nationalistisesti ajateltiin myös, että Britannia kestää erosta koituvan taloudellisen iskun: onhan se selvinnyt ilman EU:n sisämarkkinoita aikaisemminkin. Brexitiä kannattavat poliitikot käyttivät hyvinkin härskisti hyväkseen ihmiselle ominaista muutosvastaisuutta ja kaipuuta tuttuun ja turvalliseen menneisyyteen. “Vaalikamppailuja ja kansanäänestyksiä voitetaan kampanjoilla, joissa tunne korvaa tiedon ja hyvä tarina faktat”, toteaa myös Holmberg artikkelissaan.
Pelkästään 2000-luvulla eläneenä olen lukenut kylmän sodan ajasta vain historiankirjoista, joten siihen liittyvää nostalgiaa minun on vaikeampi käsittää. Mielestäni nostalgiassa onkin enemmän kyse kaipuusta menneisyyteen, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan tai joka on olemassa vain
ihmisten uskomuksissa: kaipuu turvallisempaan ja yksinkertaisempaan maailmaan, joka vain naamioidaan kaipuuksi menneisyyteen. Äitini sanoo: “Kukaan ei oikeasti kaipaa 70-luvun teryleenipaitoja.” Oikeastaan Euroopassa asiat ovat nyt paremmin kuin koskaan; vielä paremmin asiat voisivat olla, jos jokainen saataisiin ymmärtämään tämä. .