2018 Kunniamaininta 2

Tuomas Haataja

Punikki-lahtari-turvapaikanhakija jakaa Suomen

Mies nostaa hitaasti päätään. Hän on polvillaan, ei jaksa seistä. Nälkä. Kylmä. Pianhelpottaa. Kosteat ja riekaleiset vaatteet tuntuvat raskailta. Hän näkee kahden aseistetun miehen keskustelevan lyhyen matkan päässä. Liian kaukana, ei saa sanoista selvää.Toinen lähtee, hetki on tullut. Mies sulkee silmänsä hetkeksi. Kuinka pitkäksi aikaa? Sitähän ei tiedä. Muutamaksi sekunniksi kai. Hän avaa silmänsä. Ase. Laukaus. Lokakuisessa aamuhämärässä vuonna 1918 Kalevankankaan vankileirillä on vaiennettu jälleen yksi aatteensa puolesta taistellut suomalainen.

Tasan sata vuotta myöhemmin toisaalla käydään samanlaista päätöntä taistelua yhden maan kansalaisten välillä kuin Suomessa alkuvuodesta 1918. Vain yksityiskohdat eroavat.Niskalaukauksia aavikolla eikä sohjossa. Räjäytettyjä koteja. Syyt ovat samat: valtavat luokkaerot sekä jonkin suurvallan jälkeensä jättämä valtatyhjiö, joka imee täyttöä jostakin suunnasta. Konflikti syntyy, kun omaa agendaansa ajavat osapuolet radikalisoituvat jaovat valmiita kuolemaan – ja tappamaan – aatteensa puolesta

Ensimmäinen maailmansota ajoi Suomen tähän tilaan. Sodan raivotessa ympäri Eurooppaa Suomen köyhän väestön, suureksi osaksi torppareiden ja tehdastyöläisten,elinolot huononivat – ruokaa ei ollut saatavilla. Huonot olosuhteet saivat aikaan kuohuntaa ja halua muuttaa yhteiskuntarakenteita nopeasti. Kun bolsevikit kaappasivat Venäjällä vallan, Suomi pääsi itsenäistymään. Tsaarin valta päättyi ja jäi valtatyhjiö, jota yritti täyttää kaksi osapuolta: Sosialismia pelkäävä porvaristo eli valkoiset sekä luokkaerojen poistamiseen pyrkivät punaiset. Valtatyhjiön imussa nämä kaksi liikettä törmäsivät liian kovalla voimalla, minkä vuoksi 1918 muistetaan lohduttomana vuotena Suomen historiassa

Kylmän sodan päätyttyä 1991 kumpikin osapuoli jätti Lähi-idän taakseen – pelin päätyttyä pelinappuloita ei tarvittu. Monessa maassa valtaan nostetut nukkehallitukset kaatuivat, ja syntyi valtatyhjiöitä. Toisaalta kansa oli hyvin jakautunut köyhään maaseudun väkeen ja rikkaaseen kaupunkiväestöön. Suurpiirteisesti tilanne oli sama kuin Suomessa itsenäistymisen jälkeen, mutta valitettavasti Lähi-idässä valtataistelut jatkuvat edelleen.Esimerkiksi Syyria käy läpi omaa vuottaan 1918 – suurvaltapolitiikan polkemana kärjistyneine luokkaeroineen – joskin konfliktit modernin sodankäynnin myötä ovat paljon pidempiä. Modernissa maailmassa maan lokaalit ongelmat ovat tosiasiassa globaaleja ongelmia – esimerkiksi vuoden 2015 pakolaiskriisi on suoraan seurausta Syyrian konfliktista.

Suomessa pakolaisuus herättää monenlaisia tuntemuksia – mediassa näkyvimmin ehkä pelkoa. Anita Rubin kirjoittaa artikkelissaan ​Suomen muutoshaasteita ​(​Tulevaisuus.fi;2004; luettu 27.11.2018​) yhä kasvavasta turvallisuushakuisuudesta ja viittaa muun muassa globaalin terrorismin pelkoon. Vaikka artikkeli on vanhahko, on sen sisältö varsin ajankohtainen. Globaalia, lähinnä ääri-islamistista, terrorismia pelätään länsimaissa yhä enemmän. Rubinin mukaan etninen eristäytyminen ja ääriliikkeiden nousu saatetaan nähdä ratkaisuina, tai oikeastaan vastauksina pelkoa vastaa

Näin ollen äärioikeistolaiset liikkeet, kuten Pohjoismainen Vastarintaliike saavat jalansijaa,mikä toisaalta herättää poliittisen nelikentän vastakkaisella puolella radikaalimpaaliikehdintää. Suomalainen yhteiskunta jakautuu pikkuhiljaa kahtia, tällä kertaa ei niinkäänhuonojen olosuhteiden, vaan pikemminkin pelon vuoksi. Äärioikeisto pelkää maahanmuuttoa, etenkin pakolaisuutta, kun taas äärivasemmisto pelkää äärioikeiston nousua. Nämä liikkeet ovat kuitenkin hyvin marginaalisia, eikä niiden takia kannata pelätä kansannousua tai uutta sisällissotaa, vaikka mediassa tällaista modernia kahtiajakoa välillä lietsotaankin.

Ääri-islamistinen terrorismi on kuitenkin vähäistä muualla kuin varsinaisilla konfliktialueilla.Jos Suomeen tulleet maahanmuuttajat – turvapaikanhakijat tai siirtolaiset – voidaan integroida yhteiskuntaan, on väkivallan pelko yhtä merkittävää kuin kenen tahansa kantasuomalaisen tekemänä. Väkivaltaa, rikollisuutta ja ääritapauksessa terrorismia lietsoo suureksi osaksi syrjäytyminen, joka taas ei riipu etnisyydestä. Maahanmuuttajat,etenkin turvapaikanhakijat, ovat tosin suuremmassa vaarassa syrjäytyä kuin kantasuomalaiset. Työnantajat eivät ota helposti töihin huonosti suomea osaavia hakijoita,vaan palkkaavat mieluummin äidinkielenään suomea puhuvia. Etenkin pakon edessä Suomeen muuttaneiden voi olla hankalaa päästä työelämään kiinni, mikä taas hankaloittaa integrointia ja sosiaalisten suhteiden luomista eri etnisten ryhmien välille.

Kun integraatiota ei tapahdu, alkaa maan sisäinen eriytyminen. Eri ryhmät dehumanisoivat toisiaan, eli käytännössä unohtavat heidän olevan ihmisiä. Suomen sisällissodassa tämä johti mielettömään terroriin ja tarpeettomaan tappamiseen puolin ja toisin. Vaikka tällaista tilannetta ei luultavasti enää Suomeen synny, edes radikaalimpien ääriliikkeiden tai etnisten ryhmien välille, on silti jonkinlaista dehumanisaatiota nähtävissä. Mikäli se äityy pahemmaksi, voi väkivaltaisia konfliktejakin syntyä.

Monesti suomalaisten on hankala asettua turvapaikanhakijan saappaisiin. Vaikka Harri Palmolahden artikkelissa​Vuoden 1918 sota jakaa yhä kansaa, vaikka enemmistö seisoo juoksuhautojen välissä – Ylen kysely kertoo, mitä Suomi ajattelee sisällissodasta​(Yle,14.1.2018, luettu 27.11.2018) todetaankin, että suomalaiset tuntevat vuoden 1918 tapahtumat, siis Suomen sisällisodan, melko hyvin, on monesti hankalaa ajatella, että muiden valtioiden sisällisodat ovat täynnä samaa terroia ja samoja julmuuksia kuin täällä Pohjolassa. Monesti turvapaikanhakijat, tai pakolaisstatuksen saaneet, nähdään vainoa tai kuoleman uhkaa paenneet pelkureina, kun taas omat isovanhemmat olivat sankareita piilotellessaan naapurin halkopinossa toukokuusta 1918 eteenpäin. Pelkuruudesta ei kummassakaan tapauksessa ole kyse – pikemminkin selviytymisen ehdoista.

Niin kauan kuin ihmiset nähdään ihmisinä, Suomi pysyy turvallisena lintukotona. Jokainen vihervassari on ihminen, jokainen uusnatsi on ihminen, jokainen turvapaikanhakija on ihminen. Pohjimmiltaan tämä on verisen sisällissodan runtelema maa, joten olisi syytä pitää huoli, ettei lisää verenvuodatusta tarvita