2018 Kunniamaininta 3
Reetta Sepponen
Sadassa vuodessa Suomi jaloilleen, mitä seuraavaksi?
Opiskelen Helsingin Kruununhaassa sijaitsevassa Sibelius-lukiossa. Koulun korkeat puiset ovet avautuvat luokkahuoneisiin. Vanhat koristeelliset seinämaalaukset pilkistävät päällimmäisen maalikerroksen alta. Hyllyt notkuvat klassikkokirjoja. Aleksis Kiven ja Runebergin rintakuvaveistokset tuijottavat arvokkaina eteenpäin. Kun hetken tarkastelee, vuonna 1901 Ruotsalaiseksi reaalilyseoksi rakennettu talo huokuu historiaa. Ajan saatossa koulun nimi on vaihtunut useampaan kertaan, ja vanha kivitalo on ollut opinahjo tuhansille nuorille. Suomen sisällissodan aikana koulurakennus sai kuitenkin yllättävän roolin sotavankilana.
Viime vuonna juhlittiin Suomen 100-vuotisjuhlavuotta, ja tänä vuonna Suomen sisällissodasta tulee kuluneeksi saman verran aikaa. Sisällissota jakoi suomalaiset kahtia: punaiset ja valkoiset, työväestö ja porvaristo, taistelivat toisiaan vastaan. Neljä kuukautta kestäneessä sodassa menehtyi yli 36 000 ihmistä. Myös sodan loputtua väkivalta ja sorto jatkuivat pitkään. Sodan voittanut valkoinen eli oikeistolainen osapuoli jatkoi punaisten näännyttämistä vankileireillä vielä sisällisodan päättymisen jälkeen. Kaikki äärivasemmiston poliittinen toiminta kiellettiin, ja kielto jatkui 25 vuoden ajan. Valkoiset ja punaiset liikkuivat omissa piireissään. Kulttuuritoiminta ja jopa kaupankäynti jakautuivat oikeiston ja vasemmiston välille. Vastaitsenäistyneen Suomen tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta
Vuonna 1918 Ruotsalaisessa reaalilyseossa vallitsi erikoinen tunnelma. Sisällissodan alussa valkoiset pitivät punaisia sotilaita vankeinaan koulun tiloissa. Sodan edetessä tilanne kääntyi päinvastaiseksi: vartijat olivatkin punaisia ja sotavangit valkoisia. Eräs koulun valkoisista vangeista oli säveltäjä Aarre Merikanto. Yle Klassinen julkaisi keväällä 2018 internetsivuillaan Merikannon kirjeitä vankeusajalta. Kirjeistä käy ilmi, että Merikanto kulutti aikaansa säveltämällä kappaleita ja lukemalla kirjallisuutta. Kotoa hänelle lähetettiin vaatteita, kirjoja ja suklaata. Vaikka samassa luokkahuoneessa majoittuikin nelisenkymmentä miestä, ei oloissa juuri ollut valittamista
Ruotsalaisen reaalilyseon vankien olosuhteet olivat kuitenkin poikkeuksellisen hyvät moniin muihin sotavankeihin verrattuna. Ylen artikkelissa Tutkija Samu Nyström: “Ruotsalaisen reaalilyseon valkoiset olivat hyvin kohdeltuja panttivankeja”(yle.fi, 19.3.2018) Nyström kertoo, että Ruotsin lähetystö oli vaatinut reaalilyseon sotavankeja kohdeltavan kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. Kaikenlainen sotaterrori oli kiellettyä, ja sääntöjen noudattamista valvottiin tarkasti. Tämä oli kuitenkin varsin harvinaista. Ympäri Suomea vankeja kohdeltiin alistavasti ja väkivaltaisesti molemmin puolin, sodan aikana ja sen jälkeenkin.
Sisällissodalla on aina painavia vaikutuksia maan kansalaisten ajatuksiin heistä itsestään ja heitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä yhteydet vastapuoleen pyrittiin piilottamaan ja jopa katkaisemaan kokonaan. Tänä päivänä useat suomalaiset jakautuvat karkeasti oikeistoon ja vasemmistoon sen perusteella, mitä puolueita he äänestävät. Jaottelu ei kuitenkaan luo suomalaisten välille samanlaista jännitettä kuin sisällissotaa edeltävänä aikana. Paljon on siis tehty oikein. Vaikka puolueiden poliittiset näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti, on keskustelusta tullut korrektimpaa, tai ainakin erilaista kuin ennen. Nykyään niin politiikassa, kuin yksilön arjessakin, suomalaisilla on sananvapaus ilmaista omat mielipiteensä ja arvonsa. Vaikka erimielisyyksistä syntyykin aika ajoin kiistoja, pystytään ne ratkaisemaan keskustelun avulla. Demokratia ja hyvinvoinnin ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen ovat edistäneet Suomen yhtenäistymistä kahdesta vihoittelevasta ryhmästä yhdeksi, kokonaiseksi valtioksi.
Nykyään suomalaiset suhtautuvat sisällissodan tapahtumiin terveellä tavalla, sanoo Suomen historian dosentti Marko Tikka uutisessa Vuoden 1918 sota jakaa yhä kansaa, vaikka enemmistö seisoo juoksuhautojen välissä –Ylen kysely kertoo, mitä Suomi ajattelee sisällissodasta(yle.fi/uutiset, 14.1.2018). Hän kertoo, että suomalaiset tahtovat tietää myös vaikeat asiat maansa historiasta. Tieto ei aina siis lisääkään tuskaa, vaan voi jopa auttaa ymmärtämään sitä, miten eri menneisyyden tapahtumat ovat vaikuttaneet suomalaisiin kansakuntana. Sitä, millainen Suomesta olisi tullut ilman sisällissotaa, tai jos punaiset olisivatkin voittaneet, voi vain spekuloida.
Viime aikoina suomalaiset ovat kohdanneet uudenlaisia haasteita. Kun ennen kansa jakaantui valkoisiin ja punaisiin, nykyään suomalaisten huomio kohdistuu enemmän globaaleihin kysymyksiin: miten suhtaudutaan muun muassa turvapaikanhakijoihin ja maailman poliittisiin tapahtumiin. Vastakkainasettelun sijaan tulisi löytää keinoja toimia yhdessä ja kuulla kaikkien osapuolten näkemyksiä. Myös ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii yhteen lyöttäytymistä, joka voi yhdistää niin suomalaisia kuin myös koko maailmaa yhtenäisemmäksi.
Meillä on Suomessa kuitenkin hyvät olot verrattuna moniin muihin valtioihin. Puhdasta luontoa riittää, koulutusmahdollisuudet ja terveyspalvelut ovat laajat, täällä on turvallista elää. Ylen kyselyn mukaan suomalaiset arvioivat sisällissodan pääsyyksi köyhän väestön äärimmäiset elinolosuhteet. Kun Suomesta on tullut sadan vuoden kuluessa hyvinvointivaltio, on myös köyhien määrä vähentynyt ja elintasoerot ovat tasoittuneet. Suomessa on silti vielä paljon parantamisen varaa. Kasvavat leipäjonot ja kodittomuus huolestuttavat Helsingin katukuvassa. Miten työttömyyttä vähennettäisiin, ja kuinka turvapaikanhakijoille voitaisiin tarjota uusi, turvallinen kotimaa? Kaikkien näiden asioiden kohdalla raha tuntuu olevan se, joka hidastaa edistystä.
Jos köyhien ja rikkaiden väliset eroavaisuudet kuitenkin alkavat korostua entistä enemmän, onko täysin mahdotonta, että päädyttäisiin samankaltaiseen tilanteeseen kuin sisällissotaan johtaneena aikana? Köyhät vaatisivat parempia olosuhteita itselleen, kun taas rikkaat tahtoisivat edistää vain omaa hyvinvointiaan. Koska sanotaan, että historialla on tapana toistaa itseään, voisi tilanne ainakin teoriassa kärjistyä yhtä vakavaksi kuin sata vuotta aiemmin. Siksi on tärkeää saada konkreettisia muutoksia aikaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Palataan vielä Kruununhakaan, Sibelius-lukioon. Koulun käytävät vilisevät oppilaita, joku kantaa kontrabassoa rappusissa, oppitunnilta kuuluu puheensorinaa. Harvoin tulee ajateltua, että vain sata vuotta sitten täällä, entisessä Ruotsalaisessa reaalilyseossa, pidettiin sotavankilaa. Itse säveltäjä Aarre Merikannonkin makuupaikan voi löytää, tuossahan se oli, luokan takanurkassa. Sadan vuoden aikana kehitystä on ehtinyt tapahtua huimasti, mutta se ei saa pysähtyä tähän. Jää niin valtion kuin yksilönkin vastuulle, että suomalaiset onnistuisivat taistelemaan entistä enemmän yhteisten tavoitteiden puolesta. Jokainen voi osaltaan edistää esimerkiksi tasa-arvoa, ja omilla valinnoillaan pyrkiä hidastamaan ilmastonmuutosta. Yhteiset tavoitteet antavat suuntaa Suomen tulevaisuudelle, ja tekevät suomalaisista entistä yhtenäisemmän, ja samanaikaisesti monimuotoisemman valtion. Tärkeäksi tavoitteeksi tulisi edistää Suomea hyvinvointivaltiona rakentavin keinoin. Siis sellaisin keinoin, joissa sodat ja vihamielisyys voisivat jäädä menneisyyteen, opettavaiseksi esimerkiksi: ei enää uudestaan.